![]() |
Kuvataideakatemia on Suomen ainoa kuvataiteen yliopisto. Sen tehtävänä
on luoda parhaat mahdolliset olosuhteet laadukkaalle taiteelliselle oppimiselle,
tutkimukselle ja toiminnalle kansainvälisessä ympäristössä.
Kuvataideakatemiassa on mahdollista suorittaa kuvataiteen kandidaatin, maisterin
ja tohtorin tutkinto. Opiskelijat valmistuvat vapaiksi kuvataiteilijoiksi.
Peruskoulutuksen suuntautumisvaihtoehtoja on tarjolla kuusi: kuvanveisto,
liikkuva kuva, maalaus, paikka- ja tilannesidonnainen taide, taidegrafiikka ja
valokuvataide. Opiskelijoita Kuvataideakatemiassa on nykyisin noin 270.
Akatemian rehtorina toimii FT Maria Hirvi-Ijäs. Kuvataideakatemia täytti
vuonna 2008 160 vuotta ja juhli samalla 10-vuotista taivaltaan yliopistona.
Tänään Kuvataideakatemia on vireä kansainvälinen kuvataiteen alan
toimija, joka tunnetaan korkeatasoisesta opetuksestaan ja tutkimuksestaan.
 |
![]() |